Eilen tuli pyörittyä klo 2een sängyssä.  Ei vaan uni tullut vaikka väsytty hirveästi.
Ja tietysti pitää  pompata aikasin aamulla hereille ilman järkevää syytä, vaikka kuinka nukuttaisi.
Voi kun siirto toiseen kaupunkiin onnistuisi. Voihan se olla, että pakoilen tosiasioita jos muutan, mutta tiedän etten jaksa opiskelujani jos nään exmieheni toisen kanssa. Saisipa kunnolla kännettyä puhtaan sivun elämässä, kun vaihtuisi ympäristökin.

Vielä ei itketä, voihan se olla että se hetki vielä koittaa tänäänkin. Miks oon niin helvetin pässi, että kokoajan olevinaan odotan siltä jotain viestiä! Se osaa sen minkä minäkin haluaisin oppia. Haluaisin oppia välinpitämättömäksi häntä kohtaan.

Miten minuu kohta kukaan enää jaksaa, kun puhun vaan lakkaamatta tästä yhdestä ja samasta asiasta.

Pitäs jaksaa koulujuttuja tehdä ja tenttiin lukea.

Mitkään muut asiat ei nyt kiinnosta, kun että saisi vaan lohdutusta, tukea ja apua.
Luen vaan avioeroa käsitteleviä juttuja netistä, viestittelen kavereille tuskaisena, pyörittelen muistoja mielessä.

Asiat sikäli muuttunu, etten enää kauheasti tunne kiintymystä miestäni kohtaan.
Kai se alkaa pikkuhiljaa päähän upota, että hän ei ole enää mieheni. Laillisesti kyllä, mutta muuten ei!
Tottakai yhä on se joku rakkaus ja kaipuu, mutta koska oon tajunnu että nitä en takaisin voi saada, on olokin hieman selkeämpi. Nytpähän ei tartte enää pähkäillä että ollako vai eikö olla.

Kyllä tämä tästä.